Siperiankissa

Siperiankissojen alkujuurien arvellaan olevan lähtöisin muinaisesta Persiasta ja Transkaukaasiasta. Sieltä ne olisivat levinneet vähitellen kauppiaiden mukana Venäjänkin alueelle.

Siperian ilmastossa näistä kehittyi ankaria oloja kestävä kissarotu. Venäjällä rotua pidetään kansallisrotuna, joka tunnetaan myös siperialaisena metsäkissana.

Tarinoiden mukaan siperiankissoista kerrotaan kuinka ne asustelivat muinoin Venäjän luostareissa ja vartioivat kattoparruilta käsin tiloja ja munkit huolehtivat niistä vastapalveluksena ja pitivät muutenkin uskollisina seuralaisinaan.

Varsinainen kasvatustyö tyypin vakiinnuttamiseksi alkoi vasta 1980-luvulla ja ensimmäinen siperiankissa saapui Suomeen 1992. FIFE hyväksyi rodun 1998 ja niin oli päässyt siperiankissojen Suomen valloitus vauhtiin.

Siperiankissa on suhteellisen kookas kissarotu, massiivinen pää, leveä nenä, pyöristynyt leukalinja.

Silmät ovat suuret ja soikeahkot, korvat keskikokoiset ja pyöreäkärkiset. Korvien sisäpuolella on runsaasti karvaa.

Jalat ovat keskipitkät ja vahvat, tassut suuret ja pyöreät. Varpaiden välissä on tupsut.

Häntä on keskipitkä, paksu ja päästä pyöristynyt.

Keskipitkä turkki on hyvin kehittynyt ja tuuhea, jotka takaavat siperiankissan selviytymisen ankarimmissakin oloissa. Päällysturkki on vettä hylkivä ja hieman karhea, alusvillaa on varsinkin talviaikaan paljon. Myös kauluri ja komeat polvihousut kuuluvat asiaan. Kesäturkki on huomattavasti kevyempi. Upeasta turkistaan huolimatta turkki on helppohoitoinen, viikottainen kevyt harjaus riittää.

Siperiankissasta on monia väri-ja kuvio muunnoksia, kuten esim. tabby, kilpikonna, bicolour, savu ja yksiväriset.

Luonteeltaan siperiankissa on sosiaalinen, ystävällinen ja hyvä seuranpitäjä. Siperiankissa tykkää olla kaikissa perheen askareissa mukana.

Se on hyvin ketterä ja tykkääkin kiipeillä korkealle ja tiirailla maailmaa sieltä käsin.

Kekseliäskin tämä komea kissarotu on, esim. oven avaamiset on helppoa hommaa tälle keksijälle. Noutoleikitkin kuuluu osana siperiankissan tapoihin.

Kuitenkin tämä hyvinkin eläväinen kissa ei ole äänekäs, se "sirkuttelee, kurisee ja väkättelee" hennosti.

Naaras siperiankissat jäävät urosta pienemmiksi, noin 4-5 kg, kun taasen urokset painavat 5-8 kg.

Naaraat on uroksia vilkkaampia ja niiltä löytyy temperamenttia, kun taasen uros on enemmän sellainen herkkäsieluinen mammanpoika, joka ei välttämättä koskaan itsenäisty.

Siperiankissat kehittyy hitaasti, noin neljään vuoteen asti.

Loppulauseeksi käynee hyvin, että tämä vahvasti ihmiseen kiintyvä kissarotu on todellinen sydänten valloittaja.